Ex-taitoluistelija Kiira Korpi, 37, on raottanut salamyhkäisyyden verhoa ja kertonut työskentelevänsä uuden projektin parissa ...
Kenties Suomen tunnetuin blondi, Johanna Tukiainen, huomattiin toissa viikonloppuna (7.3.) päiväkävelyltä Loviisasta. Noin 80 ...
Turvamiehen lisäksi Tarjalla oli ostoisreissullaan mukanaan muutakin tukea, vaikka Pena ei paikalla ollutkaan. Hän nojaili ...
Lihapullien lisäksi Ikeasta löytyi myös uusia kalusteita väliaikaiskotiin. Pippa kertoo tehneensä kierroksia myös ...
Anne Kukkohovi: Shokki-ilmoitus Jasmine Pajari tunteikkaana: "Parempi mennä omia polkuja" Mirella suuntasi palmujen alle – ...
Miss Suomeksi vuonna 2011 kruunattu Anni Uusivirta, 39, esittelee kaunista vauvamahaansa tuoreissa rantakuvissa. Anni ja Leandro kertovat hääpäivästään: ...
Suomen Huutokauppakeisari -ohjelman tähtien Aki ja Heli Palsanmäen elämään paistaa vaihteeksi aurinko. Aki kertoi viime ...
Maaliskuun alkupuolella Petra ja Samppa jakoivat kuvia muun muassa Ranskan Pariisista, missä he olivat viettämässä romanttista lomaa yhdessä. Pariskunta vieraili matkallaan esimerkiksi lähikaupunki ...
Paikalla oli luonnollisesti valtava määrä kulttuurialan legendoja, vaikka juhlakalu itse oli sitä mieltä, että näyttelijöitä oli kutsuttu vain vähän. Vieraista löytyi kuitenkin tuttuja kasvoja ...
Epäilyistään huolimatta esiintyminen on Venlalla verissä. Hän on kasvanut taiteilijaperheessä. Venla on esiintynyt isänsä, näyttelijä-laulaja Samuli Edelmannin kanssa joulukiertueellakin. Isän ja ...
Tällä hetkellä Jennalla on hyvä ajanjakso meneillään. Jennaa ovat vaivanneet aiemmin sairastumisen pelko ja erilaiset ...
Ami löysi itsestään uuden puolen, ja harvinaista herkkua saattaa olla luvassa jopa lähestyvällä Viiden tähden -kiertueellakin ...